Antibiootti on hyvä renki ja huono isäntä

Keskiviikko 25.2.2015 klo 21:11 - Minna Reijonen


   Ilman antibioottilääkitystä moni sairaus voisi johtaa jopa kuolemaan. Marraskuinen Euroopan antibioottipäivä muistutti aiheellisesta antibioottien tehon säilymisen huolesta.

   Antibioottien tehon säilyminen ei ole itsestään selvä asia. Asiaan tulee kiinnittää jatkossakin huiomiota.

   Euroopan tautien ehkäisy ja torjuntakeskus (ECDC) nostaa esille harkitsemattomaan antibioottien käyttöön liittyviä riskejä. Harkitsematon käyttö voi johtaa siihen, että antibiootti ei enää tehoakaan tavallisiin sairauksiin. Ihmiskunnalle antibioottien tehon menetys voisi olla hyvin vakavaa.

  Antibioottien tehon säilymiseen voidaan vaikuttaa niiden harkitulla käytöllä. On tärkeää, ettei antibioottikuuria keskeytetä, vaikka hoidettavan sairauden oireet ennen kuurin loppumista parantuisivatkin.

   Jos kuurin lopettaa kesken, voi elimistössä  olla vielä sairauden aiheuttaneita bakteereita. Näistä bakteereista voi tulla vastustuskykyisiä antibioottia kohtaan, ja antibiootin teho heikkenee. On tärkeää, että tulehdus ei jää piilevänä mylläämään elimistössä.

   Antibiootteja ei tule käyttää turhaan. Turha käyttö voi olla esimerkiksi antibiootin käyttöä kaiken varalta, vaikka parantuminen ei antibioottilääkitystä vaatisikaan.

   Antibiootteja saa joissakin maissa ilman reseptiä. Se tuntuu johtaneen siihen, että lääkitys aloitetaan hyvin herkästi ilman lääkärin arviointia. Tai vastaavasti lääkitys voi jäädä turhan lyhyeksi, koska se saatetaan lopettaa heti, kun pahimmat oireet lievenevät.

   Kuuleman mukaan esimerkiksi Venäjällä on esiintynyt virtsatietulehdusta, johon antibiootit eivät enää tehoa. Euroopan maissakin on myös havaittu tulehduksia, joihin eivät tavalliset antibiootit auta.

   Bakteerit näyttävät olevan eräänlaisia selviytyjiä. Ne voivat muuntua ja kehittyä sellaisiksi, ettei antibiootti niitä hävitä.

   Antibioottiresistenssi tarkoittaa sitä, etteivät bakteeriin antibiootit pure. Mielestäni antibioottilääkityksen ei tule kuulua jatkossakaan käsikauppalääkkeisiin, joita saa ilman reseptiä. Ennen kuurin aloittamista tarvitaan arvio tai tutkimus lääkkeen tarpeellisuudesta.

   On tärkeää, että Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskus tekee työtä antibioottien tehon säilymiseksi. Valitettavaa, että monissa maissa ei vielä asiaan ole suhtauduttu sen vaatimalla vakavuudella.

   Ihmiskunta on melkoisissa vaikeuksissa, jos tavalliset antibiootit menettävät tehonsa yleisiin ja tavallisiin sairauksiin. Tällöin nykyisin helposti antibiooteilla hoidettavista sairauksista voi tulla todellinen uhka.

   On tärkeää käyttää määrätty kuurilääke ohjeen mukaan. Näyttää olevan niin, että antibiootti on erittäin hyvä renki, mutta huono isäntä. Mielestäni antibiootit ovat tärkeää säilyttää reseptilääkkeenä.

 (kirjoitukseni on julkaistu Savon Sanomissa  28.12.2014)