Minnan Blogi

Eläkeasiaan merkittävä lakialoite

Perjantai 18.10.2019 klo 7:52 - Minna Reijonen

”Eläkkeellä ei saa ostettua enää yhtä paljon  kuin aikaisemmin!” ”Hinnat ovat nousseet enemmän kuin eläkkeet. Eläkeläisen euro on alle euron.” Tämän suuntaiset kommentit kertovat  käytännössä siitä, mihin nykyisin voimassa oleva taitettu indeksi on johtanut.

Perussuomalaiset ovat jo pitkään tuoneet esille, kuinka tähän tulisi puuttua. Eläkkeet eivät nouse samassa suhteessa kuin palkat, vaan ansiotason muutosta otetaan huomioon vain 20 prosentin verran.

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps) on tehnyt lakialoitteen puoliväli-indeksistä. Eli hintojen ja ansiotason muutosten painoarvoa muutettaisiin. Maksussa olevia eläkkeitä tarkistettaessa olisi ansio- ja hintatason muutosten painoarvo siis 50 prosenttia. Allekirjoitin erittäin mielelläni tämän lakialoitteen.

Toteutuessaan lakialoite parantaisi pienituloisen eläkeläisen asemaa. Lakialoitteessa esitetään tätä sovellettavaksi aina 1500 euroon asti. Eläketurvakeskuksen mukaan, alle 1250 euroa kuukaudessa eläkettä saavien osuus on suuri, siis jopa 40 prosenttia.

Mielestäni aloite on merkittävä. Hallituksen tulisi aktiivisesti ottaa tämä aloite tosissaan ja puuttua tähän. Nythän näyttää sille, että pääministeri Antti Rinteen ennen vaaleja lupaama vappusatasen lisäys eläkkeisiin tuntui olevan pelkkää vaalipuhetta.

Tuntuu epäoikeudenmukaiselle, että eläkkeiden ostovoiman pienentyminen näyttää tuovan monelle eläkeläiselle taloudellisia ongelmia arjessa selviytymiseen. Eikö tähän olisi jo aika puuttua oikeasti?

Avainsanat: eläke, hallitus, lakialoite