Outoa ja kallista ajokorteille ja passeille - Henkilötunnusuudistus

Tiistai 3.7.2018 klo 7:47 - Minna Reijonen

   Menevätkö kaikkien passit uusiksi? Täytyykö meidän kaikkien uusia ajokortit? Kuka maksaa mahdollisen uudistuksen kulut?

   Valtiovarainministeriössä nimittäin mietitään henkilötunnusten tulevaisuutta. Herää isoja kysymyksiä, mikäli mahdollisesti nykyisistä henkilötunnuksista luovuttaisiin.

   Lopetetaanko entisten tunnusten käyttö kokonaan? Vai uudistetaako systeemiä jotenkin muuten?

   Uudistusta tunnutaan tekevän vedoten siihen, että nykynuotoisesta henkilötunnuksesta käy usein tarpeettomasti ilmi henkilön syntymäaika tai sukupuoli. Eräänä perusteena pidetään jopa sitä, että henkilötunnukset voivat loppua.

   Mielestäni nämä syyt vaikuttavat hieman erikoisille. Eikö nimenomaan ihmisen tunnistuskeinoina esimerkiksi juuri ikä tai sukupuoli ole merkityksellisiä?

   Henkilötunnusten kohtaloa miettivän työryhmän toiminta on alkanut viime syksynä ja se kestää ensi vuoden loppuun.

   Jos päädytään nykyisin käytössä olevien henkilötunnusten käytön lopettamiseen kaikilta, tulisi mielestäni ennen sen toimeenpanoa laskea kustannukset.

   Kustannuksia tulisi, kun järjestelmiä jouduttaisiin uusimaan. Ajokortit, passit, terveydenhuollon tiedot, kelakortit ja monta muuta jouduttaisiin uudistamaan niiltä osin. Olettaisin, että tämä tulisi todella kalliiksi.

   Uudistuksessa olisi myös huomioitava mahdollisten väärinkäytösten riskit.

   En jaksa uskoa siihen, että henkilötunnukset loppuvat. Kyllähän Suomessa numeroita ja kirjaimia luulisi riittävän. On mielenkiintoista nähdä, millaisen esityksen työryhmä tekee. 

     ( Kirjoitukseni julkaistu Savon Sanomissa 1.7.2018 ) 

Avainsanat: henkilötunnus, uudistus, kelakortti, henkilötunnusuudistus